maanantai 6. helmikuuta 2012

Filmitähti saapuu St. Mary Meadiin

Kirjani kirjailija oli hyvin maailmalla tunnettu Agatha Christie, jonka kirjat ovat ovat maailman myydyimpiä. Parhaiten hänet tunnetaan Hercule Poirot -kirjoistaan, mutta myös Neiti Marple -kirjat ovat todella suosittuja ympäri maailmaa.
    Lukemani kirja "Tuijottava katse" on julkaistu vuonna 1962, mutta aluksi vain englanniksi. Alkuteoksen nimi on "The Mirror Crack'd from Side to Side" ja siintä on tehty myös elokuva. Suomeksi kirja käännettiin vuonna 1965. Kirja kuuluu niin sanottujen Brittiläisen kultakauden dekkareiden joukkoon.
    Kirja keskittyy Neiti Jane Marplen kotikulmille, St. Mary Meadiin, jossa hän on toipumassa keuhkotulehduksesta. Pieni kylä menee aivan sekaisin kun kuuluisa amerikkalainen filmitähti Marina Gregg astuu Englannin maaperälle kuvaamaan uutta filmiä ja muuttaa miehensä Jason Ruddin kanssa paikalliseen kartanoon nimeltä Gossington Hall. Marina Gregg piti kartanossaan hyväntekeväisyys kutsut Pyhän Johanneksen Ensiapuyhdistyksen hyväksi, mutta yllättäen kutsut muuttuvat kauheaksi tragediaksi kun filmitähden suuri ihailija juo myrkkyä sisältävää cocktailia. Herää kuitenkin monta kysymystä, kenelle drinkki oli oikeasti tarkoitettu? Miksi filmitähti oli silminnäkijöiden mielestä poissaolevan näköinen enne välikohtausta? Näihin kaikkiin ja moneen muuhunkin kysymykseen yrittää saada vastausta Scotland Yardista paikalle kutsuttu ylikomisario Dermot Craddock yhdessä Neiti Marplen kanssa.
    Mielestäni kirja oli varsinkin alussa aika pitkäveteinen, eikä lukeminen oikein innostanut. Loppua kohden kuitenkin alkoi jo vähän tapahtua ja kirja muuttui yllättävänkin mielenkiintoiseksi. Kirjassa kuvailtiin ihmisiä ja paikkoja todella hyvin, minkä ansiosta ympäristöstä sai todella hyvän kuvan mieleensä. En ole lukenut paljoakaan tämän tyylisiä kirjoja, saati sitten kirjoja ylipäätäänkään, mutta mielestäni kirja oli aika turhauttava. Vaikka se välillä saikin mielikuvitukseni juoksemaan aika tiuhaa tahtia, en silti vaivautuisi lukemaan Agatha Christien muuta tuotantoa.

265 sanaa