maanantai 29. lokakuuta 2012

1. Väite "journalismi on kauppatavaraa" tarkoittaa sitä, että journalismin tarkoitus on tuottaa ja myydä.

2. Tarjonta on monipuolistunut

3. Juttuaiheet voivat syntyä ideasta joka tulee esimerkiksi yleisöltä tai toimittajalta.

4. Jutuntekoprosessissa on mm. yhteistyötä kuvaajien, taittajien ja leikkaajien kanssa. Pitää kerätä paljon tietoa ja pohtia mitä yleisö haluaa tietää. Pitää myös haastatella aiheeseen liittyviä henkilöitä.

5. Toimittajan työssä sananvapaus tarkoittaa samaa kuin muillakin, eli saa ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään estämättä. Toimittajien pitää kuitenkin kantaa vastuu omista julkaisuista ja mielipiteistä. Pitää mm. ottaa huomioon yksityisyydensuojaa koskevat lait. Suomessa sanavapaus on itsestäänselvyys, kun taas joissain maissa näin ei ole.

s. 62 t. 1a

Ohjeet on laadittu, jotta kaikilla olisi samat säännöt, eikä ihmisiä sorrettaisi. Ja etteivät toimittajat anna väärää tietoa ihmisille, ja kunnioittavat heidän yksityisyyttään.

s. 63 t. 3

a. toimittajan, ihmisten jotka ottavat asiaan kantaa tai antavat oman näkemyksensä mm: Matti Kunnarin, Merja Vilbergin, Ilkka Nikupaavo, Kari Kurkiluoto, Satu Häyry, Jemina Lehto, Niilo Niemelä, Jyrki Upero, Kapa, Googlen konsultti Steve.

b. Hän on itse ollut kyselemässä ja haastattelemassa ihmisiä heidän mielipiteistään.

c. "se on hämärä koko google. Normaali ihminen ei tiedä siitä mitään."

d. Kuvilla näytetään 'vakoiluoperaatiota' sekä ihmisiä joita on haastateltu. Ne ovat tärkeitä sillä ihmisten mielipiteet saavat silloin suuremman merkityksen.

e. Tyyli on siisti, nykyaikanen, ja mukaansatempaava sillä ihmisten mielipiteet ovat kiintoisia.

 s. 63 teht. 4

a. rento, salamyhkäinen, nuori, nousukiidossa, lahjakas, komea. Ensimmäisellä sivulla paljon esimerkkejä

b. onnistuu hyvin

c. Tärkeä merkitys, tiedetään kenestä ja minkä näköisestä henkilöstä puhutaan, ja jutusta tulee kiinnostavampi

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

s.10-11

T.1 a) Dokumentti elokuva on totta, sillä se pyrkii kertomaan asiat niin kuin ne ovat. Dokumentti elokuvat saattavat joskus olla vähän muunneltuja.

b) Dokumenttielokuvia näytellään, koska jos kerrotaan menneestä ajasta ei silloin välttämättä ole kuva materiaalia.

c) Dokumentaristit vaikuttavat katsojiin jättämällä jotai arvoituksen varaan.


Misten vuoro (2010)

Elokuvan on ohjannut Joonas Berghäll ja Mika Hotakainen. Sen aiheena ovat suomalaiset miehet, jotka kertovat tunteistaan saunassa. Elokuvassa vaikuttaa olevan, ehkä hieman huumoriakin. Elokuvan sijoittuu eri saunoihin ympäri suomea. Välissä kuvataan Suomen luontoa. Teos sijoittuu nykyhetkeen. Elokuvan ongelmana on kaiken näköiset elämän vaikeudet kuten läheisen menettäminen. Elokuva on tehty kertomaan suomalaisten miesten elämästä ja vaikeuksista. Elokuvan tekijät kertovat, että elokuva on tehty sen takia, koska heidän mielestään suomalaisia miehiä on kohdeltu kaltoin.

Täynnä Tarmoa (2009)

Elokuvan ohjaaja on Oskari Pastila. Elokuva kertoo koripalloseura Porvoon Tarmon kaudesta 2006-2007. Elokuvassa ei vaikuta olevan huumoria. Elokuva sijoittuu Porvooseen ja vuoteen 2006-2007. Elokuvan Teemana on Porvoon Tarmon organisaatio ja joukkue. Elokuva on tehty kuvastamaan joukkueen toimintaa.