torstai 22. elokuuta 2013

2. Mielipidekirjoitus

 Rattijuoppous tuhoaa maailman

Viikonloppu on taas tulossa ja liikenteessä saa olla varuillaan, kun sadat rattijuopot iskevät avaimet autonsa lukkoon ja lähtevät leikkimään rallikuskeja.
Nykyään ei liikenteessä edes taida olla muita kuin viinanhuuruisia kuskeja. Seuraavan päivän lehdestä saa taas lukea, kun eilisiltana on joku yli kahden promillen tuiterissa ajanut lapsiperheen autoa päin. Perheestä ovat kaikki kuolleet tai halvaantuneet, mutta humalainen on selvinnyt jollain ihme poppakonsteilla. Ja aina on sama virsi, rattijuoppo selviää, mutta joku muu saa kärsiä hänen takiaan.
     Monesti ihmiset aina ajattelevat kostean illan jälkeen aamulla: "Kyllähän minä ajokunnossa olen, enhän ole juonut moneen tuntiin." Mutta ei se vain mene näin. Eilen kumoamasi lava keskiolutta ja pari kulausta naapurin Pertin viinapullosta eivät haihdu elimistöstäsi ihan tuosta vaan. Siinä sitä sitten ollaan krapulapäissään ojanpohjalla tai pahimmassa tapauksessa toisen auton kyljessä.
     Vuosittain liikenteessä kuolee noin 300 ihmistä ja loukkaantuu 8000. Tämänkin lukema putoaisi melkein puolella, jos rattijuopot saataisiin karsittua kokonaan pois liikenteestä. Siinäpä vasta tehtävää, miten saamme rattijuopot kuriin?
     Mielestäni tähän ei löydy tällä hetkellä oikeaa ratkaisua, sillä ei ole sellaista lakia tai päätöstä, millä saisimme kaikki kuriin. Rattijuoppoudesta voisi antaa kovemmat rangaistukset, mutta tuskin sekään saa ihmisiä lopettamaan känniajeluita. Päätös on lähdettävä jokaisesta itsestään. Ihmisten pitäisi tajuta, että rattijuoppous on älyttömin tapa saada tuhoa aikaan.

maanantai 19. elokuuta 2013

b. Tee sanalista, jossa on kotipaikkakuntasi nimi, jonkin olemassaolevan tien nimi, jokin kuukausi, jokin ruoka, laulaja (nimi) ja eläin.

Lappeenranta, Kauppakatu, elokuu, maksapihvi, Antti Tuisku, marsu.

 Olipa kerran kaunis elokuinen päivä ja hieno neiti nimeltä Violetta. Violetta kulki Lappeenrannan keskustassa Kauppakadulla ostoskasseja kantaen. Violetta oli aurinkoinen niin kuin sääkin. 
     Violetan korvalappustereoista pauhasi Antti Tuiskun uusi kappale ''Hyökyaalto''. Musiikki oli niin kovalla, että Violetta oli menettää kuulonsa. Onneksi herrasmies Kalevi-Uolevi sattui paikalle ja riuhtaisi stereot Violetan korvilta. Ensin Violetta ihmetteli Kalevi-Uolevin käytöstä, mutta tajusi sitten hänen tarkoittaneen vain hyvää.
     Kalevi-Uolevi kutsui Violetan hänen kanssaan läheiseen kuppilaan, siellä on kaupungin parhaat ja mehevimmät maksapihvit. Violettahan suostui ja riensi Kalevi-Uolevi kainalossaan maksakuppilaan täyttämään huutavaa vatsaansa. Maksapihvit olivat niin suosittuja, että ne olivat päässeet loppumaan. Kalevi-Uolevilla ja Violetalla ei kuitenkaan ollut huolen häivää sillä tarjolla oli myös erikoista marinoitua pariloitua marsua. Se oli erittäin maukasta. Syötyään herkulliset marsupaistit lähtivät molemmat omille teilleen eivätkä he sen jälkeen tavannut enää ikinä. Lieneekö marsunpihvit tappaneen molemmat?

Tehtävät 1b (maanantaina 19.8.)

Emil oli tuijottanut miestä jo jonkun aikaa, kunnes tunnisti tutun tuoksun monen vuoden takaa. Outo tunne valtasi Emilin levottoman sielun, kuin haju olisin muistuttanut jostain tutusta ja turvallisesta. Emil ei kuitenkaan saanut mieleensä mistä tuoksu oli painautunut syvälle hänen alitajuntaansa. Emilin pohdiskelun kuitenkin keskeytti lihakeitosta kurkkuun tunkeutunut luunpalanen. Hetken yskittyään Emil sai sylkäistyä palasen pois nielustaan. Emil huomasi kaikkien tuijottavan häntä. Tovin hävettyään Emil huomasi miehen kadonneen kuin tuhka tuuleen.
     Emil kuuli äitinsä kutsuvan häntä, oli aika lähteä kotiin. Koko kotimatkan ajan Emil mietti tuota mystistä, hyvin pukeutunutta miestä. Kotiin palattuaan hän oli niin väsynyt, ettei enää muistanut koko miestä, vaan meni suoraan nukkumaan.
    Yöllä Emil havahtuu omaan huutoonsa. Hän oli nähnyt unessaan kuinka tuo kuppilan mystinen mies oli ilmestynyt hänen ikkunaansa tuijottamaan häntä. Emil käy juomassa lasillisen vettä, sillä hänen kurkkunsa on kuiva kuin Sahara johtuen aiemmasta luupala-episodista. Palattuaan takaisin makuukammariin Emil näkee sen, tuo kuppilan hämärä mies ihkaelävänä ikkunan takana. Emil kiljuu niin kovaa kuin ikinä pystyy ja ampaisee äitinsä kainaloon alakertaan. Emil yrittää vakuuttaa äitiään näystään, mutta äiti sanoo kaiken olevan vain pahaa painajaista. Emil kuitenkin tietää, että se ei ollut vain painajaista.

torstai 15. elokuuta 2013

Äikkä on kivaa

Valitsin tämä äidinkielen kurssin, koska en ole hirveän hyvä kirjoittamaan. Toivon, että tämän kurssin jälkeen olisin huomattavasti parempi kirjoittamaan. Kurssi voisi auttaa minua yo- kirjoituksiin valmistumisessa.
     Asiatekstin kirjoittamisen hallitseminen yo- kirjoitusten lisäksi tärkeää myös arkielämässä. Esimerkiksi jos lähtee opiskelemaan, tulee kirjoittamisesta vieläkin tärkeämpää. Myös monessa ammatissa on elintärkeää osata kirjoittaa hyvin.
     Mielestäni tekstini on ylipäätään aika huonolaatuista ja tunnen, että minulla on vaikeuksia tuottaa tekstiä. En tiedä onko minulla mitään erityisiä vahvuuksia.
     En ole koskaan oikein tykännyt kirjoittamisesta ja varmaakin juuri tämän takia tekstini onkin niin alkeellista.
     Tehtävälista näyttää ihan hyvältä, voisi olla paljon sellaisia kirjoituksiin valmistelevia tehtäviä.