Emil oli tuijottanut miestä jo jonkun aikaa, kunnes tunnisti tutun tuoksun monen vuoden takaa. Outo tunne valtasi Emilin levottoman sielun, kuin haju olisin muistuttanut jostain tutusta ja turvallisesta. Emil ei kuitenkaan saanut mieleensä mistä tuoksu oli painautunut syvälle hänen alitajuntaansa. Emilin pohdiskelun kuitenkin keskeytti lihakeitosta kurkkuun tunkeutunut luunpalanen. Hetken yskittyään Emil sai sylkäistyä palasen pois nielustaan. Emil huomasi kaikkien tuijottavan häntä. Tovin hävettyään Emil huomasi miehen kadonneen kuin tuhka tuuleen.
Emil kuuli äitinsä kutsuvan häntä, oli aika lähteä kotiin. Koko kotimatkan ajan Emil mietti tuota mystistä, hyvin pukeutunutta miestä. Kotiin palattuaan hän oli niin väsynyt, ettei enää muistanut koko miestä, vaan meni suoraan nukkumaan.
Yöllä Emil havahtuu omaan huutoonsa. Hän oli nähnyt unessaan kuinka tuo kuppilan mystinen mies oli ilmestynyt hänen ikkunaansa tuijottamaan häntä. Emil käy juomassa lasillisen vettä, sillä hänen kurkkunsa on kuiva kuin Sahara johtuen aiemmasta luupala-episodista. Palattuaan takaisin makuukammariin Emil näkee sen, tuo kuppilan hämärä mies ihkaelävänä ikkunan takana. Emil kiljuu niin kovaa kuin ikinä pystyy ja ampaisee äitinsä kainaloon alakertaan. Emil yrittää vakuuttaa äitiään näystään, mutta äiti sanoo kaiken olevan vain pahaa painajaista. Emil kuitenkin tietää, että se ei ollut vain painajaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti