maanantai 2. syyskuuta 2013

3. Tiivistelmä Mikko Puttosen artikkelista Lue romaani, ymmärrät muita (Tiede 8/2012)

Mikko Puttosen joulukuussa 2012 julkaistu teksti Tiede-lehdessä kertoo siitä, miten lukeminen vaikuttaa ihmiseen monella tavalla.
     Lukemalla romaaneita tai fiktiota, ihminen oppii sosiaalisia kykyjä. Kokeet osoittavat, että fiktiota lukevat ihmiset tajuavat sosiaalisia kuviota paremmin kuin ihmiset, jotka eivät lue. Lukemalla ihmiset tulevat suvaitsevammiksi ja heiltä saattaa poistua stereotypioita.
     Lukemisella on myös terveysvaikutteita. Se vähentää stressiä huomattavasti, puolen tunnin lukemisella on sama vaikutus kuin joogalla. Lukeminen on myös tehokkain tapa oppia uusia sanoja. Esimerkiksi lapsilla, jotka eivät lue ja lapsilla jotka lukevat on suuri ero sanavarastossa.
     Ihmisen aivot ovat kehittyneet lukemisen myötä. Nykyään lukeminen on erittäin helppoa sillä sitä on saatavilla joka paikasta, kuten internetistä.
     Syventyvä lukeminen kehittää ihmisen aivoja parhaiten. Tutkimusten mukaan syventymää lukemista harrastava ihminen käyttää aivojaan monipuolisesti, koska hän ei vain vastaanota tietoa, vaan myös vertailee sitä aiemmin oppimaansa.

     
    

2 kommenttia:

  1. Otsikko on oikeanlainen.
    Aloitus on hyvä siinä on kerrottu pohjatekstin perustiedot.
    Pohjatekstiin viittaaminen on hyvää et ole kirjoittanut sanasta sanaan vaan olet kertonut omin sanoin tekstiä.
    Jäsentely vaikuttaa selkeältä ja se on hyvää.
    Sanojen lukumäärä on 130 joka on alle 200 ja on riittävä määrä.
    sisältö on tarpeeksi monipuolinen olet käyttänyt Puttosen käyttämiä lähteitä.
    tekstisi on sujuvaa.
    Annan numeroksi 5
    HYVÄ KASPERI !!

    VastaaPoista
  2. Kaikki tärkeät asiat ovat mukana eli olet löytänyt Puttosen tekstistä olennaisen. Mielestäni et kyllä viittaa Puttosen käyttämiin lähteisiin. Jotakin niistä olisi voinut mainita.

    4 p.

    VastaaPoista